tiistai 8. maaliskuuta 2022

Tiedote 01/22

Taas vierähti uusi vuosi käyntiin ja toivomme että sen aikana perinteisempikin vanhempaintoiminta taas aktivoituisi. Korona-aika toi mukanaa helpot etäkokoukset ja etävanhempainillat. Mutta ihmisten välinen kohtaaminen jäi puuttumaan.


KoKo sai viime vuonna uuden hallituksen uudella puheenjohtajalla sekä uudella sisäilmatoimikunnalla

Kevään tapahtumia

Alueelliset vanhempainillat Espoon kanssa


Koko on mukana Espoon kanssa järjestämässä alueellisia vanhempainiltoja 13 - 18 -vuotiaiden vanhemmille.  Tilaisuuksiin kaivataan vanhempia mukaan keskustelemaan paneeliin ja kertomaan oma kantansa. Jos teistä löytyy kiinnostuneita vanhempia, laittakaa viestitä meille


Tapahtumien ajankohdat ovat:

5.4. Espoonlahti 

6.4. Espoon Keskus-Pohjois-Espoo

12.4. Matinkylä-Olari-Tapiola

13.4. Leppävaara


Tapahtumasta tiedotetaan lisää Espoon taholta.

Vuosikokous 28.3. Tule mukaan toimintaan!


KoKo kaipaa uusia ihmisiä ja ideoita toimintaansa mukaan. KoKossa pääsee ideoimaan koulutuksia, tapahtumia, toimintaa koko Espoon vanhempainyhdistysten tasolla. Tutustumaan ja vaikuttamaan kaupungin toimintaan sekä virkamiehiin - ihmisiin, jotka hoitavat meidän asioita.
Tule mukaan mukavaan ja rentoon porukkaamme ajamaan sinulle tärkeitä asioita!

Lähetämme vielä kutsun erikseen vuosikokoukseen. 


Koulun ja kodin yhteistyö koronan jälkeen

Kokoa mietityttää kuinka korona-aika on vaikuttanut kodin ja koulun yhteistyöhön. Vanhempien vierailu kouluissa on ollut kiellettyä nyt melkein pari vuotta. Miten 1. - 2.luokkalaisten vanhemmat kokevat koulun jonka henkilökuntaa he eivät ole koskaan ehkä tavanneet? Ovat vanhemmat luoneet yhteisöjä keskenään vai yhä ovat vieraita toisilleen?
Kartoitamme tilannetta kyselyllä vanhempainyhdistyksille nyt kevään aikan.

Sisäilmatoimikunta

Syksyllä 2021 perustettu Espoon sisäilmatoimikunta työskentelee turvallisten ja terveiden koulu- ja päiväkotitilojen luomiseksi lapsille ja henkilökunnalle. 

Toimikunnan pääasiallisena tavoitteena on saada yhdessä kaupungin kanssa luotua keskitetysti koko kaupungin alueelle selkeä ja johdonmukainen sisäilmaviestintä lapsivaikutusten arviointiin perustuen, eli että lapsen etua harkitaan kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa: 

  • Vanhempien ja oppilaiden suuntaan tarvitaan koulujen ja päiväkotien sisäilmatutkimuksista ja -korjauksista läpinäkyvää tiedon kulkua ja viestintää. 

  • Oireilmoitusprosessit ja sisäilmasta oireilevan tai sairastuneen oppilaan palvelupolku tulisi saada selkeäksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. 

  • Väistötilojen kartoitus ja etäkoulukäynnin mahdollistaminen 


Kokon uutta sisäilmatoimikuntaa vetää Anni Järvenpää ja voit lukea siitä lisää Kokon sisilmatoimikunta-sivulta: https://www.kokoespoo.fi/p/sisailmatoimikunta.html



Aurinkoista kevättä

Maikku Sarvas

KoKon Espoo pj